Skotlannissa paistaa kerrankin aurinko, ja mulla ei ole rahaa. Olen aika ylpeä siitä, että olen pärjännyt ilman tuloja näin pitkälle kesää, mutta ankarinkaan pihistely ei auta ikuisesti.
Olen hakenut töitä kurinalaisesti viikosta toiseen kurjin lopputuloksin. Aika moni kaveri on jo luovuttanut, ja keskittynyt lähinnä polttamaan laittomia kasveja kotonaan (miten niillä on varaa?). Itse en kuitenkaan ole luovuttanut, vaikka olenkin jo hieman epätoivoinen. Vapaaehtoistöidenkin löytäminen on ihan mahdotonta. Mikä maailmassa on vikana, jos ei edes ilmaiseksi pääse töihin? Kumpa taloustilanne ehtisi kohentua ennen valmistumistani. Olis kiva päästä töihin joskus.
Harmi, etten osaa soittaa mitään soitinta. Kaverini katusoittaa silloin tällöin riipiäkseen vuokrarahat kasaan. Tosin soittopaikan löytäminen voi olla haastavaa, sillä Glasvegas on täynnä onneaan koittavia muusikoita ja kerjäläisiä. Olen kuitenkin harjoitellut huuliharpun soittoa, mutta Nuuskamuikkusen skillit ovat vielä kaukana tulevaisuudessa.
Olen alkanut liikkumaan enemmän, kun ei ole ollut oikein parempaakaan tekemistä. Täällä on kauniita puistoja, joissa hölkkäily on ilmaista, ja voi bongata peuroja ja haikaroita. Painoa on tippunut jo ainakin 7kg, mikä on ihan mukavaa. Olen vähän karppaillutkin, mutta nyt siihen ei ole varaa. Hiilarit ovat halpoja. Tosin rahat eivät riitä ylimääräisiin herkkuihinkaan. Aina voi käydä yöllä dyykkaamassa.
Olen myös kirjoitellut enemmän omia pikku tarinoitani.
Parisuhdekin päättyi, joten sinkkuilukin on ollut oivallista ajan vietettä. Kaikki höpönassut, joiden kanssa olen sinkkuelämääni viettänyt, ovat myös köyhiä, mutta urheasti tarjoavat edes yhden kahvin tai bissen.
Jutustelin kerran entisen kiinalaisen kämppikseni kanssa. Kummankin mummot olivat joutuneet aikoinaan jäämään pois koulusta, koska kenkiin ei ollut varaa. Ehkä mä pärjään tällä köyhyyden tasolla.
