Kallio, minä rakastan sinua!

Kumpa pääsisin Kallioon edes yhdelle bisselle.
Onneksi kuitenki vierailen Helsingissä joulukuussa, ja pääsen taas Kallion tahmaiseen syliin.

Mun kämppäkamu ja tähän mennessä läheisin ystäväni täällä, Anna, muutti tänään takaisin Ruotsiin, ja se harmittaa mua. Huomenna on kuitenkin torstai, ja International Societyn pubi-iltamat ovat alkaneet muodostua jo viikottaiseksi perinteeksi kamujen kanssa.

Tässä on muuten paras pala huoneeni näköalasta. Suurin osa siitä on todellisuudessa kirjasto (betonimöhkö vasemmalla), mutta sen ja Adam Smith rakennuksen (vastaava oikealla) välistä näkyy kuitenkin jotain hauskoja kukkuloita. 

Täällä hengailu ei tunnu enää lomalta, mutta ei vielä ihan kodiltakaan. Olen kummallisessa erillisessä välitilassa. Olen myös huomannut, että mun on pakko alkaa puhua enemmän, koska vaikutan ehkä vähän oudolta. Luulin, että sosiaaliset taitoni ovat loistavat, mutta en olekaan enää siitä vakuuttunut. Huumorintajunikaan ei aukea suurimmalle osalle tyypeistä. Ehkä suomalaiset ovat keskivertoa sarkastisempia, ja mun kaveriporukoissa on muutenkin yleensä heitetty aika absurdia ja synkkää läppää.
Mun täytyy luoda nahkani paljon syvällisemmillä tavoilla kuin osasin odottaa. 

Ensi viikolla alkaa reading week, eikä tarvitse käydä luennoilla. Mitään lomaa ei kuitenkaan ole tiedossa, vaan ankaraa kirjastohengausta. Tarvitsen yhteen 1500 sanan esseistäni ainakin kahdeksan lähdettä, eikä wikipedia kuulemma kelpaa. 
Kirjasto on kuitenkin jännä paikka. Siellä on noin tuhat kerrosta, ja mitä ylemmäs mennään, sitä tiukemmat hiljaisuusvaatimukset, joita meinasin vahingossa innostuksissani rikkoa nähdessäni kaikki über kiinnostavat niteet oman linjani hyllyssä. En edes osaa arabiaa, mutta silti oli pakko selata yhtä Koraania, kun siinä oli niin hienot kannet. 
Ylimmistä kerroksista on hienot maisemat, joita voisin julkaista täällä vaikkapa ensiviikolla. 

Mä sain tänään ensimmäisen kokeeni takaisin. Kyseessä oli venäjän progress test, joka oli tosi helppo, eikä edes tärkeä arvosanan kannalta, mutta siitä oli silti kiva saada A3. Arvostelu tapahtuu siis kirjaimin A:sta alaspäin, ja kirjaimen perään lätkästään joku numero yhdestä viiteen (yhden ollessa paras). Toivottavasti taso pysyy jatkossa samana. 

Persilja ei itänyt, vaikka melissa ja oregano puskivat onnessaan mullasta, ja luulin että se on kuollut. Nyt se on isompi kuin nuo molemmat yhteensä. Olimpas typerä. 

Voisin mennä iltapalalle. Ruoka on jees. 

Rakkautta, anarkiaa
Julle