Skotlannissa paistaa kerrankin aurinko, ja mulla ei ole rahaa. Olen aika ylpeä siitä, että olen pärjännyt ilman tuloja näin pitkälle kesää, mutta ankarinkaan pihistely ei auta ikuisesti.
Olen hakenut töitä kurinalaisesti viikosta toiseen kurjin lopputuloksin. Aika moni kaveri on jo luovuttanut, ja keskittynyt lähinnä polttamaan laittomia kasveja kotonaan (miten niillä on varaa?). Itse en kuitenkaan ole luovuttanut, vaikka olenkin jo hieman epätoivoinen. Vapaaehtoistöidenkin löytäminen on ihan mahdotonta. Mikä maailmassa on vikana, jos ei edes ilmaiseksi pääse töihin? Kumpa taloustilanne ehtisi kohentua ennen valmistumistani. Olis kiva päästä töihin joskus.
Harmi, etten osaa soittaa mitään soitinta. Kaverini katusoittaa silloin tällöin riipiäkseen vuokrarahat kasaan. Tosin soittopaikan löytäminen voi olla haastavaa, sillä Glasvegas on täynnä onneaan koittavia muusikoita ja kerjäläisiä. Olen kuitenkin harjoitellut huuliharpun soittoa, mutta Nuuskamuikkusen skillit ovat vielä kaukana tulevaisuudessa.
Olen alkanut liikkumaan enemmän, kun ei ole ollut oikein parempaakaan tekemistä. Täällä on kauniita puistoja, joissa hölkkäily on ilmaista, ja voi bongata peuroja ja haikaroita. Painoa on tippunut jo ainakin 7kg, mikä on ihan mukavaa. Olen vähän karppaillutkin, mutta nyt siihen ei ole varaa. Hiilarit ovat halpoja. Tosin rahat eivät riitä ylimääräisiin herkkuihinkaan. Aina voi käydä yöllä dyykkaamassa.
Olen myös kirjoitellut enemmän omia pikku tarinoitani.
Parisuhdekin päättyi, joten sinkkuilukin on ollut oivallista ajan vietettä. Kaikki höpönassut, joiden kanssa olen sinkkuelämääni viettänyt, ovat myös köyhiä, mutta urheasti tarjoavat edes yhden kahvin tai bissen.
Jutustelin kerran entisen kiinalaisen kämppikseni kanssa. Kummankin mummot olivat joutuneet aikoinaan jäämään pois koulusta, koska kenkiin ei ollut varaa. Ehkä mä pärjään tällä köyhyyden tasolla.
lauantai 13. heinäkuuta 2013
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Suomi puhuu Suomesta ja uppopaistettu sukupuoli
Olen huomannut, että suomalaisissa lehdissä joka toinen kolumni, jollei muutama artikkelikin, käsittelee tai sivuaa sitä, että millaisia me suomalaiset nyt olemme. Jotenkin se Suomi-identiteetti yritetään kovasti kirjoittaa auki, ja suomalaisuutta tiivistää johonkin nasevaan stereotypiaan. Jotain yhdistäviä piirteitä halutaan löytää.
En ole kuitenkaan huomannut, että joku olisi kirjoittanut suomalaisten suhteesta sukupuoleen. Sanoisimpa, että se on erityisen neutraali. Olen huomannut, että tosi monissa muissa kulttuureissa sukupuoli on enemmän esillä. Kyllähän Suomessa puhutaan tasa-arvosta jne, mutta ihan sellaisella arkipäiväisellä tasolla se ei vaikuta niin paljon.
Tai sitten mä olen elänyt siinä kuuluisassa liberaalikuplassa.
Singaporelaiselle kämppikselle on luksusta kävellä yksin kaupungilla ilman, että miehet huutelevat tuhmia perään. Joku juopunut mies ohitti hänet pimeällä kadulla, eikä sanonut mitään! Sitä ei olisi kotopuolessa tapahtunut.
Itä-eurooppalainen kamu ihmetteli, miten hänen käppiksensä eivät osaa kokata, vaikka ovat tyttöjä.
Mainitsin omalle skottikullalle siitä, että keväällä saattaa tulla Suomesta kamuja kylään. Joilla on Y-kromosomi. Jotka saattaisivat mahdollisesti nukkua mun huoneessa. Se oli kummallista. Täällä kuulemma tarkoittaa, että tuhmuuksia harjoitetaan, jos XX ja XY nukkuvat samassa huoneessa. Jos ajattelee kielitieteelliseltä kannalta, niin sitähän se yhdessä nukkuminen tarkoittaa englanniksi.
Sillä on myös absurdi käsitys siitä, että miehen pitää maksaa ja tarjota ulkonakäymiset, sekä kantaa ostoskassit.
Yksi kamuni yritti majoittua Englannissa vastakkaisen sukupuolen edustajan luokse. Hän oli tehnyt puhtaan platoniset aikeensa selväksi, mutta paikan päällä selvisi, ettei platonisuus oikein sopinutkaan, joten kamuni sitten karkasi.
Kaikenmaailman Protuillakin nukutaan vaikka kuinka monen pojan kanssa samassa huoneessa, eikä siitä ole mitään lääppimistä seurannut.
Ja Protuilla mahdollisesti tapahtuvista asioista puheenollen, sekasauna ja ylipäänsä sauna on suurta kummallisuutta. Monelle on ollut mahdoton yhtälö käsittää, ettei saunaan mennä tsiigailemaan tissejä ja peeniksiä. Ylipäätään alastomuus naisten- tai miestensaunassakin on ihan hassua. Käyks lapsetkin saunassa? Entä joku pikkutyttö, eihän mies voi mennä sen kanssa saunaan? Ai uimahallissakin?
Alastomuus on melkein kaikissa kulttuureissa ihan äärimmäinen tabu ja pelkästään seksuaalinen asia. Suomalaiset on aika rento nakupellekansa.
Täällä uppopaistetaan mitä tahansa. Olen nähnyt uppopaistettua pizzaa.
Menin nuudelimestaan, ostin nuudeleita ja sitruunakanaa. Niihin kanasiin oli uppopaistettu sellanen jäätävä kerrostuma, etten ollut varma oliko se itse kanaa suurempi. Muutenkin se maistui enemmän sokerilta kuin sitruunalta ja mua alkoi inhottaa, enkä voinut syödä siitä puoliakaan. Onneksi en valinnut isoa annosta.
Heilani tutustutti innoissaan mut paikalliseen herkkuun, skotlantilaiseen munaan. Se on keitetty muna, joka on päällystetty jollain random mössöllä, ja ylläri pylläri, uppopaistettu.
Mä en enää ikinä halua syödä mitään uppopaistettua. Paitsi jos on humala ja aamuyö.
Tosiaan, oho, mä styylaan.
Rauhaa, Rakkautta
Julle
En ole kuitenkaan huomannut, että joku olisi kirjoittanut suomalaisten suhteesta sukupuoleen. Sanoisimpa, että se on erityisen neutraali. Olen huomannut, että tosi monissa muissa kulttuureissa sukupuoli on enemmän esillä. Kyllähän Suomessa puhutaan tasa-arvosta jne, mutta ihan sellaisella arkipäiväisellä tasolla se ei vaikuta niin paljon.
Tai sitten mä olen elänyt siinä kuuluisassa liberaalikuplassa.
Singaporelaiselle kämppikselle on luksusta kävellä yksin kaupungilla ilman, että miehet huutelevat tuhmia perään. Joku juopunut mies ohitti hänet pimeällä kadulla, eikä sanonut mitään! Sitä ei olisi kotopuolessa tapahtunut.
Itä-eurooppalainen kamu ihmetteli, miten hänen käppiksensä eivät osaa kokata, vaikka ovat tyttöjä.
Mainitsin omalle skottikullalle siitä, että keväällä saattaa tulla Suomesta kamuja kylään. Joilla on Y-kromosomi. Jotka saattaisivat mahdollisesti nukkua mun huoneessa. Se oli kummallista. Täällä kuulemma tarkoittaa, että tuhmuuksia harjoitetaan, jos XX ja XY nukkuvat samassa huoneessa. Jos ajattelee kielitieteelliseltä kannalta, niin sitähän se yhdessä nukkuminen tarkoittaa englanniksi.
Sillä on myös absurdi käsitys siitä, että miehen pitää maksaa ja tarjota ulkonakäymiset, sekä kantaa ostoskassit.
Yksi kamuni yritti majoittua Englannissa vastakkaisen sukupuolen edustajan luokse. Hän oli tehnyt puhtaan platoniset aikeensa selväksi, mutta paikan päällä selvisi, ettei platonisuus oikein sopinutkaan, joten kamuni sitten karkasi.
Kaikenmaailman Protuillakin nukutaan vaikka kuinka monen pojan kanssa samassa huoneessa, eikä siitä ole mitään lääppimistä seurannut.
Ja Protuilla mahdollisesti tapahtuvista asioista puheenollen, sekasauna ja ylipäänsä sauna on suurta kummallisuutta. Monelle on ollut mahdoton yhtälö käsittää, ettei saunaan mennä tsiigailemaan tissejä ja peeniksiä. Ylipäätään alastomuus naisten- tai miestensaunassakin on ihan hassua. Käyks lapsetkin saunassa? Entä joku pikkutyttö, eihän mies voi mennä sen kanssa saunaan? Ai uimahallissakin?
Alastomuus on melkein kaikissa kulttuureissa ihan äärimmäinen tabu ja pelkästään seksuaalinen asia. Suomalaiset on aika rento nakupellekansa.
Täällä uppopaistetaan mitä tahansa. Olen nähnyt uppopaistettua pizzaa.
Menin nuudelimestaan, ostin nuudeleita ja sitruunakanaa. Niihin kanasiin oli uppopaistettu sellanen jäätävä kerrostuma, etten ollut varma oliko se itse kanaa suurempi. Muutenkin se maistui enemmän sokerilta kuin sitruunalta ja mua alkoi inhottaa, enkä voinut syödä siitä puoliakaan. Onneksi en valinnut isoa annosta.
Heilani tutustutti innoissaan mut paikalliseen herkkuun, skotlantilaiseen munaan. Se on keitetty muna, joka on päällystetty jollain random mössöllä, ja ylläri pylläri, uppopaistettu.
Mä en enää ikinä halua syödä mitään uppopaistettua. Paitsi jos on humala ja aamuyö.
Tosiaan, oho, mä styylaan.
Rauhaa, Rakkautta
Julle
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Kallio, minä rakastan sinua!
Kumpa pääsisin Kallioon edes yhdelle bisselle.
Onneksi kuitenki vierailen Helsingissä joulukuussa, ja pääsen taas Kallion tahmaiseen syliin.
Mun kämppäkamu ja tähän mennessä läheisin ystäväni täällä, Anna, muutti tänään takaisin Ruotsiin, ja se harmittaa mua. Huomenna on kuitenkin torstai, ja International Societyn pubi-iltamat ovat alkaneet muodostua jo viikottaiseksi perinteeksi kamujen kanssa.
Tässä on muuten paras pala huoneeni näköalasta. Suurin osa siitä on todellisuudessa kirjasto (betonimöhkö vasemmalla), mutta sen ja Adam Smith rakennuksen (vastaava oikealla) välistä näkyy kuitenkin jotain hauskoja kukkuloita.
Täällä hengailu ei tunnu enää lomalta, mutta ei vielä ihan kodiltakaan. Olen kummallisessa erillisessä välitilassa. Olen myös huomannut, että mun on pakko alkaa puhua enemmän, koska vaikutan ehkä vähän oudolta. Luulin, että sosiaaliset taitoni ovat loistavat, mutta en olekaan enää siitä vakuuttunut. Huumorintajunikaan ei aukea suurimmalle osalle tyypeistä. Ehkä suomalaiset ovat keskivertoa sarkastisempia, ja mun kaveriporukoissa on muutenkin yleensä heitetty aika absurdia ja synkkää läppää.
Mun täytyy luoda nahkani paljon syvällisemmillä tavoilla kuin osasin odottaa.
Ensi viikolla alkaa reading week, eikä tarvitse käydä luennoilla. Mitään lomaa ei kuitenkaan ole tiedossa, vaan ankaraa kirjastohengausta. Tarvitsen yhteen 1500 sanan esseistäni ainakin kahdeksan lähdettä, eikä wikipedia kuulemma kelpaa.
Kirjasto on kuitenkin jännä paikka. Siellä on noin tuhat kerrosta, ja mitä ylemmäs mennään, sitä tiukemmat hiljaisuusvaatimukset, joita meinasin vahingossa innostuksissani rikkoa nähdessäni kaikki über kiinnostavat niteet oman linjani hyllyssä. En edes osaa arabiaa, mutta silti oli pakko selata yhtä Koraania, kun siinä oli niin hienot kannet.
Ylimmistä kerroksista on hienot maisemat, joita voisin julkaista täällä vaikkapa ensiviikolla.
Mä sain tänään ensimmäisen kokeeni takaisin. Kyseessä oli venäjän progress test, joka oli tosi helppo, eikä edes tärkeä arvosanan kannalta, mutta siitä oli silti kiva saada A3. Arvostelu tapahtuu siis kirjaimin A:sta alaspäin, ja kirjaimen perään lätkästään joku numero yhdestä viiteen (yhden ollessa paras). Toivottavasti taso pysyy jatkossa samana.
Persilja ei itänyt, vaikka melissa ja oregano puskivat onnessaan mullasta, ja luulin että se on kuollut. Nyt se on isompi kuin nuo molemmat yhteensä. Olimpas typerä.
Voisin mennä iltapalalle. Ruoka on jees.
Rakkautta, anarkiaa
Julle
Onneksi kuitenki vierailen Helsingissä joulukuussa, ja pääsen taas Kallion tahmaiseen syliin.
Mun kämppäkamu ja tähän mennessä läheisin ystäväni täällä, Anna, muutti tänään takaisin Ruotsiin, ja se harmittaa mua. Huomenna on kuitenkin torstai, ja International Societyn pubi-iltamat ovat alkaneet muodostua jo viikottaiseksi perinteeksi kamujen kanssa.
Täällä hengailu ei tunnu enää lomalta, mutta ei vielä ihan kodiltakaan. Olen kummallisessa erillisessä välitilassa. Olen myös huomannut, että mun on pakko alkaa puhua enemmän, koska vaikutan ehkä vähän oudolta. Luulin, että sosiaaliset taitoni ovat loistavat, mutta en olekaan enää siitä vakuuttunut. Huumorintajunikaan ei aukea suurimmalle osalle tyypeistä. Ehkä suomalaiset ovat keskivertoa sarkastisempia, ja mun kaveriporukoissa on muutenkin yleensä heitetty aika absurdia ja synkkää läppää.
Mun täytyy luoda nahkani paljon syvällisemmillä tavoilla kuin osasin odottaa.
Ensi viikolla alkaa reading week, eikä tarvitse käydä luennoilla. Mitään lomaa ei kuitenkaan ole tiedossa, vaan ankaraa kirjastohengausta. Tarvitsen yhteen 1500 sanan esseistäni ainakin kahdeksan lähdettä, eikä wikipedia kuulemma kelpaa.
Kirjasto on kuitenkin jännä paikka. Siellä on noin tuhat kerrosta, ja mitä ylemmäs mennään, sitä tiukemmat hiljaisuusvaatimukset, joita meinasin vahingossa innostuksissani rikkoa nähdessäni kaikki über kiinnostavat niteet oman linjani hyllyssä. En edes osaa arabiaa, mutta silti oli pakko selata yhtä Koraania, kun siinä oli niin hienot kannet.
Ylimmistä kerroksista on hienot maisemat, joita voisin julkaista täällä vaikkapa ensiviikolla.
Mä sain tänään ensimmäisen kokeeni takaisin. Kyseessä oli venäjän progress test, joka oli tosi helppo, eikä edes tärkeä arvosanan kannalta, mutta siitä oli silti kiva saada A3. Arvostelu tapahtuu siis kirjaimin A:sta alaspäin, ja kirjaimen perään lätkästään joku numero yhdestä viiteen (yhden ollessa paras). Toivottavasti taso pysyy jatkossa samana.
Persilja ei itänyt, vaikka melissa ja oregano puskivat onnessaan mullasta, ja luulin että se on kuollut. Nyt se on isompi kuin nuo molemmat yhteensä. Olimpas typerä.
Voisin mennä iltapalalle. Ruoka on jees.
Rakkautta, anarkiaa
Julle
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
Hiiri/rotta ja Mansikkajäbä
Kämppäkamuni ilmoitti nähneensä joko hiiren tai rotan keittiössämme. Hänen veljensäkin näki sen, joten se on kaiketi uskottava. Luulin, että Akatemian (työväen opisto, jossa opiskelin ja asuin viimevuonna) asuntolan keittiössä oli ällöt olosuhteet, mutta perspektiivini oli selvästi liian suomalainen. Meidän keittömme on täällä itseasiassa huomattavasti keskiverto opiskelijakämppää siistimpi, mutta silti täällä ihan pokkana hengailee joku jyrsijä. En ole tottunut tällaiseen meininkiin.
Eläimistä puheenollen, täällä liikuskelee melko paljon ketturepolaisia. Olen nähnyt ehkä kolme. Naapurustossa elää myös juovikas kissa, jota Hillhead Streetillä kuljeskelevat pysähtyvät paijaamaan. Olen huomannut, ettei se anna kaikkien silittää.
Teimme eilen Annan ja Andreaksen kanssa voitokkaan retken IKEAan, vihdoinkin. Olimme suunnitelleet sitä siitä lähtien, kun tulin, ja olen elänyt ilman kahvinkeitintä kaikki nämä kurjat päivät. Nyt mulla on iki-ihana mutteripannu, ja maailma on taas tasapainossa. Hankin myös ensimmäistä kertaa elämässäni omat astiat. Oli hulvattoman hauskaa valita ne itse, ja astiastoni onkin aika värikäs. Otin kuvan lounaastani havainnollistaakseni uusia astioitani. Lautasen diippi sineinen ei tosin pääse ihan oikeuksiinsa. Jopa IKEAn myyjä kehui väriä.
Koimme pienen takaiskun, sillä olisimme halunneet ostaa isoja veitsiä kokkailumeininkeihin, mutta paikallinen IKEA ei myy veitsiä alle 21 vuotiaille. Harkitsimme veitsien (vai veisten, mikä on oikea sana?) lokittamista, sillä olemme kaikki 20v, mutta emme lopulta menneet niin pitkälle.
Ostin kaikkea muutakin hyödyllistä, kuten yrttienkasvatussetin ja Mansikkajäbän. Yrtit todennäköisesti kuolevat ennen lautaselle päätymistä, mutta ihmisellä on hyvä olla projekteja.
Mansikkajäbä
Mansikkajäbää katsellessa herää kysymys: entä jos hän onkin retiisi? Valkoinen päälaki aiheuttaa hämmennystä.
Kurssit ovat täydessä vauhdissa, ja luennoille pitää välillä lukea jotain, esimerkiksi koko Mooseksen kirja, jonka englanninkielisestä nimestä tulee mieleen lähinnä eräs baari Kalliossa, nimittäin Exodus. Tosin Genesis on kai myös osa Mooseksen kirjaa. En tiedä, opinko keskustelemaan Raamatusta suomeksi.
Tutorial tunnit, jotka tapahtuvat pienemmissä ryhmissä, ovat lemppareitani. Keskustelu on syvällistä, ja tunnen itseni fiksuksi, kun keksin jotain älykästä sanottavaa. Voin muuten kertoa, että Raamatun iljettävä puoli ei ole kaikille itsestäänselvyys. Kuvitelkaa olevanne 17 vuotias tyttö, jolle Raamattu on edustanut kaikkea, mikä on hyvää ja oikein, ja päädytte lukemaan juttua, jossa isä sanoo ihmisjoukolle, että antaisin mielummin neitsyttyttäreni teidän raiskattavaksenne, kuin antaisin teidän raiskata vieraani. Tai sitten juttu luolassa tapahtuvasta insestistä. Osa kurssikavereista on ollut aika järkyttyneitä, mikä on tietysti ihmiselle hyväksi. (Lukekaa Genesis 19, jos ette usko)
Osaan kirjoittaa nimeni venäjäksi ja muinaishepreaksi.
Olin eilen juhlimassa, kuten kunnollisen opiskelijatytön kuuluukin. Yökerhot sulkevat jo kahdelta, eikä niihin päästetä edes rahalla sisään yhden jälkeen. Jatkot ovat yleisiä, sillä kuka nyt haluaisi mennä kahdelta nukkumaan. On hauskaa päästä kurkkimaan ihmisten koteihin.
Lääppimiskulttuuri on paikallisessa yöelämässä voimakkaampaa kuin Helsingissä. Heti kouritaan pyllä, jos erehtyy hetkeksikin pysähtymään.
Mutta hei! Mitä siellä Suomessa oikein tapahtuu? Kommentoikaa!
Eläimistä puheenollen, täällä liikuskelee melko paljon ketturepolaisia. Olen nähnyt ehkä kolme. Naapurustossa elää myös juovikas kissa, jota Hillhead Streetillä kuljeskelevat pysähtyvät paijaamaan. Olen huomannut, ettei se anna kaikkien silittää.
Teimme eilen Annan ja Andreaksen kanssa voitokkaan retken IKEAan, vihdoinkin. Olimme suunnitelleet sitä siitä lähtien, kun tulin, ja olen elänyt ilman kahvinkeitintä kaikki nämä kurjat päivät. Nyt mulla on iki-ihana mutteripannu, ja maailma on taas tasapainossa. Hankin myös ensimmäistä kertaa elämässäni omat astiat. Oli hulvattoman hauskaa valita ne itse, ja astiastoni onkin aika värikäs. Otin kuvan lounaastani havainnollistaakseni uusia astioitani. Lautasen diippi sineinen ei tosin pääse ihan oikeuksiinsa. Jopa IKEAn myyjä kehui väriä.
Oli muuten hyvää pastaa.
Ostin kaikkea muutakin hyödyllistä, kuten yrttienkasvatussetin ja Mansikkajäbän. Yrtit todennäköisesti kuolevat ennen lautaselle päätymistä, mutta ihmisellä on hyvä olla projekteja.
Mansikkajäbää katsellessa herää kysymys: entä jos hän onkin retiisi? Valkoinen päälaki aiheuttaa hämmennystä.
Kurssit ovat täydessä vauhdissa, ja luennoille pitää välillä lukea jotain, esimerkiksi koko Mooseksen kirja, jonka englanninkielisestä nimestä tulee mieleen lähinnä eräs baari Kalliossa, nimittäin Exodus. Tosin Genesis on kai myös osa Mooseksen kirjaa. En tiedä, opinko keskustelemaan Raamatusta suomeksi.
Tutorial tunnit, jotka tapahtuvat pienemmissä ryhmissä, ovat lemppareitani. Keskustelu on syvällistä, ja tunnen itseni fiksuksi, kun keksin jotain älykästä sanottavaa. Voin muuten kertoa, että Raamatun iljettävä puoli ei ole kaikille itsestäänselvyys. Kuvitelkaa olevanne 17 vuotias tyttö, jolle Raamattu on edustanut kaikkea, mikä on hyvää ja oikein, ja päädytte lukemaan juttua, jossa isä sanoo ihmisjoukolle, että antaisin mielummin neitsyttyttäreni teidän raiskattavaksenne, kuin antaisin teidän raiskata vieraani. Tai sitten juttu luolassa tapahtuvasta insestistä. Osa kurssikavereista on ollut aika järkyttyneitä, mikä on tietysti ihmiselle hyväksi. (Lukekaa Genesis 19, jos ette usko)
Osaan kirjoittaa nimeni venäjäksi ja muinaishepreaksi.
Olin eilen juhlimassa, kuten kunnollisen opiskelijatytön kuuluukin. Yökerhot sulkevat jo kahdelta, eikä niihin päästetä edes rahalla sisään yhden jälkeen. Jatkot ovat yleisiä, sillä kuka nyt haluaisi mennä kahdelta nukkumaan. On hauskaa päästä kurkkimaan ihmisten koteihin.
Lääppimiskulttuuri on paikallisessa yöelämässä voimakkaampaa kuin Helsingissä. Heti kouritaan pyllä, jos erehtyy hetkeksikin pysähtymään.
Mutta hei! Mitä siellä Suomessa oikein tapahtuu? Kommentoikaa!
lauantai 15. syyskuuta 2012
Tarinoita krapulalaaksosta ja lievää Suomi-antipatiaa
.JPG)
Menin eilen, tai siis tänään nukkumaan joskus puoli viiden kieppeillä. Olo on sinänsä helpottanut, mutta se, etten osaa käyttää lämpöpatteriani aiheuttaa pientä tärinää. Onneksi olen ostanut yliopiston hupparin, joka lämmittää. Otin isoimman koon, jottei sen kanssa tarvitsisi välttämättä käyttää housuja, sillä housujen käyttö on täysin yliarvostettua.
Teillä saattaa olla kokemuksia fuksiaisista ja vastaavasta, mutta arvatkaapas mitä. Täällä fuksiaiset ovatkin kestäneet koko viikon. Freshers week on ollut jännittävä ja hieman uuvuttavakin kokemus. Joka päivä on vähintään kahdet kreisibileet. Kaksi yliopiston opiskelijayhdistystä (GUU ja QMU) kosiskelevat ensimmäisen vuoden opiskelijoita mitä moninaisimilla houkutuksilla, kuten esimerkiksi pomppulinnalla, yöhön asti jatkuvilla tanssimeiningeillä ja halvoilla juomilla. Sisäänpäsy on ollut ensimmäisen vuoden opiskelijoille ilmaista. Sen verran haluan varoittaa, että pint of magic aka pint of fun on maailman petollisin juoma, pysykää kaukana siitä tai kestäkää seuraukset.
En ole rellestänyt tai juopotellut joka päivä, kuten jotkut ovat tehneet, mutta ulkona on ainakin tullut käytyä joka ilta. Olen osannut ottaa siivosti, mutta eilenhän homma ei mennyt ihan niin. Aloitimme pämppäämisen kolmistaan Annan ja Andreasin kanssa ja puhuimme syvällisiä viinipullon tyhjentyessä uhkaavasti. Suuntasimme kulkumme GUU:lle, jossa tanssimme itsemme hikisiksi. Äidille tiedoksi siis se, että liikuntaa on harrastettu! Seuraan liittyi lisää ruotsalaisia ja paikallisia, ja yksi ruotsalaisista pojista tarjosi vielä nuuskaakin. Kieltäydyin kohteliaasti, sillä en pidä nuuskasta. Mulla ja Annalla kävi molemmilla flaksi, mutta en oikein innostunut ihailijani teini-ikäisyydestä, vaikka hän yrittikin kovasti kutsua itseään luokseni yöksi jatkoilla, joilla pääsin piirrustamaan päissäni.
Olen huomannut, että aksenttini muuttuu paljon paikallisemmaksi muutaman tuopillisen jälkeen.
Kupinnostokulttuuri on täällä erilaista kuin Suomessa. Joku paikallinen saattaa julistaa olevansa elämänsä kännissä, mutta kykenee silti esimerkiksi kävelemään. Yrjäntämistä, kaverin taluttamista tai maahan sammuneita ihmisiä ei oikeastaan näy. Kohtuus on erittäin iloinen asia. Tosin Muranon opiskelijakylässä on havaittu viuhahtelua.
Pakko sanoa, että suomalaiset ovat aika tylyä ja pessimististä kansaa. Ihmiset täällä ovat noin miljardi kertaa ystävällisempiä, ja pelkään olevani tahattomasti tyly. Olen tavannut täällä monta oikein mukavaa suomalaista, joiden kanssa aavistelen pitkää ystävyyttä, mutta osa maamiehistäni on aivan paskaa seuraa. Voi luoja sitä valituksen määrää! En itse voi käsittää suomalaistyylistä valittamista minimaalisista asioista, kun olen itse niin innoissani kaikesta. En halua, että pessimistinen asenne tarttuu minuun, joten todennäköisesti yritän välttää hengaamista sellaisten suomalaisten kanssa. Positiivisista suomalaisista pidän kunnolla kiinni. Voitte syyttää yleistämisestä, mutta en ole oikeasti törmännyt samaan negatiisuuden tasoon missään muussa kansallisuudessa, ja olen kohdannut eri kansallisuuksia aivan jäätävän paljon kuluneen viikon aikana.
Freshers weekin aikana on tullut tehtyä ihan asiallisiakin asioita. Tapasin alkuviikosta opinto-ohjaajani, joka poisti lukujärjestyksestäni jonkun kurssin, sillä niitä oli kuulemma liikaa. Olen käynyt johdantoluennoilla, joilla olen saanut tuntumaa ensiviikolla alkaviin kursseihin. Olen ollut aika liekeissä niistäkin, ja jotkut oppikirjoista ovat tajunnanräjäyttävän kiinnostavia, kuten The Bible Handbook tyyliin 50-luvulta, joka toimii esimerkkinä täysin pieleen menneestä Raamatun tulkinnasta. Tulen syksyn aikana myös vierailemaan ensimmäistä kertaa elämässäni moskeijassa ja synagoogassa, ja sepä vasta onkin jännittävää.
Tiesittekö, että paholaista ei kuvailla Raamatussa sarvekkaaksi? Ensimmäinen sarvipäisenä kuvattu tyyppi taiteessa on itseasiassa Mooses, ja sekin johtuu heprean käännösvirheestä.
Poliittinen kallistumani vasemmallehan ei ole koskaan ollut varsinaisesti mikään salaisuus, ja olenkin löytänyt oikein kunnon antikapitalisteja yliopistolta. Vaikuttivat omanhenkiseltä porukalta, ja miehetkin olivat komeita.
Tänään pitäisi kai vielä rutistaa Freshers Weekin viimeiset kreisibileet, huhhuh. Ihan kiva, että maanantaina pääsee oppitunneille lepäämään.
Suomalaiset, älkää murjottako. Olkaa ilosia.
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Eka päivä
Yleisön pyynnöstä kerron muuttopäiväni tapahtumista. En jaksa laittaa kuvia, koska niitä ei ole paljoa otettu, ja kamerakin pitäisi asentaa, mutta niitä tulee joskus.
Emootiovuoristorataisen viikon jälkeen minä ja mun mama kruisailimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Aamiaisen ja lievästi itkuisten hyvästien jälkeen siirryin turvatarkastukseen kiroilemaan käsimatkatavaroideni määrää (onneksi niitä ei punnittu), ja siellähän sattuikin olemaan duunissa vanha kamuni Taru, jonka kanssa olen joskus saattanut laukata Kallion öisiä katuja.
Olin lentokoneessa ajoissa, ja katselin pilvettömältä taivaalta etääntyvää Helsinkiä. Fiilikset olivat odotettua itsevarvememmat ja huolettomammat. Koneessa oli kuitenkin ihan öykkykuuma ja aika tylsää. Pitäisi ottaa luettavaa mukaan, kun ipodikin rätisi. Tyydyin siis katselemaan ikkunasta maisemaa, josta ei erottanut taivaan ja meren rajaa. Kun en enää uskonut kestäväni tylsyyttä hetkeäkään, huomasin olevani jossain Skotlannin yläpuolella.
Koneesta noustuani päädyin loputtomaan passintarkastusjonoon laukkuni hihnan pureutuessa hartiaan. Edinburghin lentokentältä matka taittui juna-asemalle taksissa. Junaa en joutunut odottelemaan kuin n.2min, ja konduktööri nosteli laukkujani avuliaasti. Arvasin kaikkien juna-asemien kirjoitusasun kuulutusten perusteella täysin pieleen. Osalla oli myös gaelinkielinen nimi. Junan ikkunasta näkyi kaikkea kaunista, kuten kukkuloita, lampaita, lehmiä, heppoja ja tuulivoimaloita. Uusiutuva energia on kaunista.
Glasgown juna-asemalla ensimmäinen kontaktini oli nainen, joka keräsi rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen, joka liittyi lasten syöpään. Heitin jonkun kolikon, ja nainen hehkutti, kuinka loistavasti tulen viihtymään.
Päätin matkustaa taksilla myös matkan rautatieasemalta toimistoon, josta oli tarkoitus hakea avaimet. Se osoittautui hyväksi ideaksi, sillä vaikka en ymmmärtänyt puoliakaan siitä, mitä taksikuski puhui, hän onnistui vakuuttamaan minut siitä, että tulen viihtymään tässä kaupungissa. Hän myös lauloi minulle paljon lauluja ja kyseli siitä, että onko lävistyksestä haittaa pussaillessa. Taksit ovat Glasgowssa myös melkoisen edullisia, joten niitä kannattaa käyttää, jos tavarat ovat painavia. Tippasin laulavalle kuskille anteliaasti.
Kotioveltakin löytyi avuliaita miehiä kantamaan raskaat tavarani ritarillisesti B-kerrokseen, joka vastaa Suomessa kolmosta. Pian kävi ilmi, että ruotsalainen Anna, johon olin jo etukäteen tutustunut Facebookin ihmeellisessä maailmassa asuukin seinänaapurissani. Meillä on yhteinen jääkaappikin.
Annan puhelin oli varastettu, joten hän päätti lähteä kamunsa Andreasin, joka osaa vaihtaa lennosta korostusta, kanssa etsimään sitä, ja päätin lähteä mukaan, koska kaipasin ruokaa, liikuntaa ja kaupunkiin tutustumista. Kännykkää ei löytynyt, vaikka poliisiasemallakin oli käyty. Törmäsimme myöhemmin mieheen, joka oli ruotsalaisille tuttu poliisiasemalta. Hän oli yrittänyt etsiä siellä vuosia sitten kadonnutta isäänsä.
Menimme Tescoon, jossa hullaannuin safkan edullisuudesta ja hamstrasin onnessani kahden punnan mansikoita. Multa kysyttiin paperit, kun ostin ruokailuveitsiä. En ensinnäkään ymmärtänyt mitä se tyttö sanoi, kun sillä oli niin muheva aksentti, mutta en olisi mitenkään osannut odottaa tarvitsevani henkkareita ruokailuveitsien ostamiseen. Sääntö ilmeisesti pätee kaikkiin veitsiin.
Annan ja Andreasin kaveri John, joka ei muista kenenkään nimiä, liittyi myös iloiseen joukkoomme. Aluksi he puhuivat keskenään aika paljon ruotsia, enkä ymmärtänyt taaskaan mitään, mutta asia korjaantui itsestään, ja uudet ruotsalaiset kaverini paljastuivat kivoiksi. Söimme nelistään perhepizzan, ja lähdin Johnin kanssa pyörähtämään GUU:n, yliopiston toisen opiskelijayhdistyksen bileissä, joissa tanssittiin salsaa, tankotanssia ja juotiin halpaa bisseä. Tutustuin skottityttöön (Karen tai Caren?), joka oli käynyt Helsingissä, ja ihastunut siihen, vaikka olikin ollut tammikuu. Alastomuus saunassa oli tullut kulttuurishokkina, mutta oli sittenkin ihan hyvä juttu. Olen kuulemma jatkossa tervetullut hänen kotibileisiinsä.
Tanssivireeni ei ollut huipussaan koko päivän reissaamisen jälkeen, joten lyllersin väsyneenä kotiin. Suunnitelmissani oli napata pari mansikkaa keittiöstä, mutta siellä odottivatkin pannukakkukestit, ja tutustuin taas muutamaan uuteen kämppikseen, joista yksi suopeasti lainasi minulle kaapelin, jolla pääsen jopa nettiin. Täällä on kansainvälinen tunnelma. On amerikkalaisia, brittejä, suomalainen, ruotsalainen, liettualainen, ainakin joku random, ja joku jostain Itä-Euroopan maasta, jota en just nyt muista. Kämpän sijainti on tosi kiva. En muista kenenkään nimiä.
Glasgow vaikuttaa kauniilta, boheemilta ja värikkäältä. Ensitunnelmat ovat hyvät. Mulla on liian kuuma syystakissa. Kaikki on ihan väärinpäin, ainakin liikenne ja kaikki mahdolliset lukot. Suomalainen opintotuki on aiheuttanut paljon ihailua.
Olen kuullut paljon myyttisistä olennoista, joita kutsutaan suomalaisiksi. En ole vielä bongannut yhtään. Niitä on kuulemma paljon. Ehkä ne näyttäytyvät vain kaikkein puhdassydämmisille, ovathan suomalaiset tunnetusti arkoja.
Huomisen suunnitelmissa olisi tavata mun advisor, hakea jostain Fresher's pass ja mennä Ikeaan ostamaan keittiöjuttuja. Ja jotkut bileet.
Nyt nukkumaan!
Hyvää yötä, jesse myötä, muistakaa käyttää siveysvyötä!
Emootiovuoristorataisen viikon jälkeen minä ja mun mama kruisailimme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Aamiaisen ja lievästi itkuisten hyvästien jälkeen siirryin turvatarkastukseen kiroilemaan käsimatkatavaroideni määrää (onneksi niitä ei punnittu), ja siellähän sattuikin olemaan duunissa vanha kamuni Taru, jonka kanssa olen joskus saattanut laukata Kallion öisiä katuja.
Olin lentokoneessa ajoissa, ja katselin pilvettömältä taivaalta etääntyvää Helsinkiä. Fiilikset olivat odotettua itsevarvememmat ja huolettomammat. Koneessa oli kuitenkin ihan öykkykuuma ja aika tylsää. Pitäisi ottaa luettavaa mukaan, kun ipodikin rätisi. Tyydyin siis katselemaan ikkunasta maisemaa, josta ei erottanut taivaan ja meren rajaa. Kun en enää uskonut kestäväni tylsyyttä hetkeäkään, huomasin olevani jossain Skotlannin yläpuolella.
Koneesta noustuani päädyin loputtomaan passintarkastusjonoon laukkuni hihnan pureutuessa hartiaan. Edinburghin lentokentältä matka taittui juna-asemalle taksissa. Junaa en joutunut odottelemaan kuin n.2min, ja konduktööri nosteli laukkujani avuliaasti. Arvasin kaikkien juna-asemien kirjoitusasun kuulutusten perusteella täysin pieleen. Osalla oli myös gaelinkielinen nimi. Junan ikkunasta näkyi kaikkea kaunista, kuten kukkuloita, lampaita, lehmiä, heppoja ja tuulivoimaloita. Uusiutuva energia on kaunista.
Glasgown juna-asemalla ensimmäinen kontaktini oli nainen, joka keräsi rahaa johonkin hyväntekeväisyyteen, joka liittyi lasten syöpään. Heitin jonkun kolikon, ja nainen hehkutti, kuinka loistavasti tulen viihtymään.
Päätin matkustaa taksilla myös matkan rautatieasemalta toimistoon, josta oli tarkoitus hakea avaimet. Se osoittautui hyväksi ideaksi, sillä vaikka en ymmmärtänyt puoliakaan siitä, mitä taksikuski puhui, hän onnistui vakuuttamaan minut siitä, että tulen viihtymään tässä kaupungissa. Hän myös lauloi minulle paljon lauluja ja kyseli siitä, että onko lävistyksestä haittaa pussaillessa. Taksit ovat Glasgowssa myös melkoisen edullisia, joten niitä kannattaa käyttää, jos tavarat ovat painavia. Tippasin laulavalle kuskille anteliaasti.
Kotioveltakin löytyi avuliaita miehiä kantamaan raskaat tavarani ritarillisesti B-kerrokseen, joka vastaa Suomessa kolmosta. Pian kävi ilmi, että ruotsalainen Anna, johon olin jo etukäteen tutustunut Facebookin ihmeellisessä maailmassa asuukin seinänaapurissani. Meillä on yhteinen jääkaappikin.
Annan puhelin oli varastettu, joten hän päätti lähteä kamunsa Andreasin, joka osaa vaihtaa lennosta korostusta, kanssa etsimään sitä, ja päätin lähteä mukaan, koska kaipasin ruokaa, liikuntaa ja kaupunkiin tutustumista. Kännykkää ei löytynyt, vaikka poliisiasemallakin oli käyty. Törmäsimme myöhemmin mieheen, joka oli ruotsalaisille tuttu poliisiasemalta. Hän oli yrittänyt etsiä siellä vuosia sitten kadonnutta isäänsä.
Menimme Tescoon, jossa hullaannuin safkan edullisuudesta ja hamstrasin onnessani kahden punnan mansikoita. Multa kysyttiin paperit, kun ostin ruokailuveitsiä. En ensinnäkään ymmärtänyt mitä se tyttö sanoi, kun sillä oli niin muheva aksentti, mutta en olisi mitenkään osannut odottaa tarvitsevani henkkareita ruokailuveitsien ostamiseen. Sääntö ilmeisesti pätee kaikkiin veitsiin.
Annan ja Andreasin kaveri John, joka ei muista kenenkään nimiä, liittyi myös iloiseen joukkoomme. Aluksi he puhuivat keskenään aika paljon ruotsia, enkä ymmärtänyt taaskaan mitään, mutta asia korjaantui itsestään, ja uudet ruotsalaiset kaverini paljastuivat kivoiksi. Söimme nelistään perhepizzan, ja lähdin Johnin kanssa pyörähtämään GUU:n, yliopiston toisen opiskelijayhdistyksen bileissä, joissa tanssittiin salsaa, tankotanssia ja juotiin halpaa bisseä. Tutustuin skottityttöön (Karen tai Caren?), joka oli käynyt Helsingissä, ja ihastunut siihen, vaikka olikin ollut tammikuu. Alastomuus saunassa oli tullut kulttuurishokkina, mutta oli sittenkin ihan hyvä juttu. Olen kuulemma jatkossa tervetullut hänen kotibileisiinsä.
Tanssivireeni ei ollut huipussaan koko päivän reissaamisen jälkeen, joten lyllersin väsyneenä kotiin. Suunnitelmissani oli napata pari mansikkaa keittiöstä, mutta siellä odottivatkin pannukakkukestit, ja tutustuin taas muutamaan uuteen kämppikseen, joista yksi suopeasti lainasi minulle kaapelin, jolla pääsen jopa nettiin. Täällä on kansainvälinen tunnelma. On amerikkalaisia, brittejä, suomalainen, ruotsalainen, liettualainen, ainakin joku random, ja joku jostain Itä-Euroopan maasta, jota en just nyt muista. Kämpän sijainti on tosi kiva. En muista kenenkään nimiä.
Glasgow vaikuttaa kauniilta, boheemilta ja värikkäältä. Ensitunnelmat ovat hyvät. Mulla on liian kuuma syystakissa. Kaikki on ihan väärinpäin, ainakin liikenne ja kaikki mahdolliset lukot. Suomalainen opintotuki on aiheuttanut paljon ihailua.
Olen kuullut paljon myyttisistä olennoista, joita kutsutaan suomalaisiksi. En ole vielä bongannut yhtään. Niitä on kuulemma paljon. Ehkä ne näyttäytyvät vain kaikkein puhdassydämmisille, ovathan suomalaiset tunnetusti arkoja.
Huomisen suunnitelmissa olisi tavata mun advisor, hakea jostain Fresher's pass ja mennä Ikeaan ostamaan keittiöjuttuja. Ja jotkut bileet.
Nyt nukkumaan!
Hyvää yötä, jesse myötä, muistakaa käyttää siveysvyötä!
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Munkkivuori
En ole enää koditon, kiitos tätini poikkeuksellisen hyvän tahdon. Munkkivuorelaisyksiössä on jopa kylpyamme, ja ikkunaa kehystää villiviini. On mukavaa saada vaatteetkin kaappiin ja sen sellaista. Voin jopa kutsua vieraita. Kämppiksenä edustaa Leena Leppäkerttu.
KELA suostui antamaan opitotukea ja lainantakausta, mikä helpotti raha-ahdistustani huomattavasti. Palkkakin tuli, joten voin vielä Suomessakin ostaa itselleni kivoja asioita. Tai tyhmiä. Niihin ne rahat kuitenkin menevät.
Lähtöön on enää alle kuukausi, mutta se tuntuu vielä epätodelliselta. Puhun kaikkien kanssa lähtemisestä, ja tuntematon Glasgow pelottaa vähäsen, mutta en silti vielä käsitä sitä lähtemistä. Ennakkoeroahdistusitku on kuitenkin tullut jo.
Nyt päänvaivaa aiheuttaa sähköinen rekisteröityminen yliopistolle. Täytynee lainata jostain skanneria jälleen kerran. Ulkomaille opiskelemaan lähtevän kannattaa vaalia suhteita ihmisiin, joilla on tulostin tai skanneri, tai ainakin olla ystävällisiä kirjastohenkilökunnalle. Kaikki laput kannattaa aina säilyttää, jos joku sattuu niitä joskus vaatimaan johonkin lomakkeeseen. Paperileikeille ei näy loppua.
Mutta sun is shining, huomenna on vapaapäivä, voisin pikkuhiljaa lopettaa datistelun.
Rauhaa, rakkautta
Munkkivuori
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)